Pitkin leiriviikkoa on tarjolla koulutussisältöä vaeltajille ja aikuisille napakoista lounasseminaareista aina pidempiin koulutuksiin. Kannattaa kartoittaa leirille osallistuvien vaeltajien ja aikuisten kiinnostusta näihin koulutustapahtumiin jo etukäteen ja pohtia tuurausjärjestelyt varsinaisen pestin suhteen niin että mahdollisimman moni pääsisi hyötymään koulutuksista!

Koulutuksiin ja seminaareihin ilmoittaudutaan lähettämällä tekstiviesti tai soittamalla tekijätuen päivystysnumeroon 040 2591985 tapahtumaa edeltävänä päivänä klo:21 mennessä. Täytämme tapahtumat ilmoittautumisjärjestyksessä. Tapahtumiin saa tulla paikanpäälle myös ilmoittautumatta mutta kysynnän ylittäessä istumapaikat ovat etukäteen ilmoittautuneet etusijalla.

Sekä koulutusten että seminaarien lähtökohtana on vuorovaikutteinen yhdessä oppiminen. Tule siis paikalle ja tuo mukanasi omat kokemuksesi ja tarinasi jaettavaksi!

Vaeltajille ja aikuisille on myös muuta ohjelmaa esimerkiksi aatehotellin ja vaeltajien irtiottojen myötä. Näihin voi tutustua Vaeltajat ja aikuiset -osiossa.

Muista katsoa myös leirin tapahtumasivu! Siellä on tietoa esimerkiksi lippukunnanjohtajien tapaamisesta, filosofien laakson ohjelmasta ja Pohjanmaan Partiolaisten suunnistusmestaruuskilpailuista.

Maanantai

9:30-11:30 Seminaari: Motivaatio vapaaehtoistyössä, alustajana Mari Appelgren,
Paikka: Aatehotelli

14:00 – 16:30 Koulutus: ROK- kouluttajan vinkkipankki, kouluttajana Satu ”Soppa” Kivelä,
Paikka: Ilmalaakso

Tiistai

9:30-11:30 Seminaari: Minä, me ja sosiaalinen media, alustajana Taru Pulkkinen,
Paikka: Tekijätupa (parakki 47),

14:00 – 16:30 Koulutus: Tarpojaluotsin vinkkipankki: Majakka ja KITT, kouluttajana Satu ”Soppa” Kivelä,
Paikka: Ilmalaakso

Keskiviikko

11:45 – 13:30 Lounasseminaari: Partiolaiseksi aikuisena, alustajina timanttiset kokemusasiantuntijat, HUOM: Omat ruokailuvälineet mukaan!
paikka: Aatehotelli

Torstai

11:45 – 13.30 Lounaskoulutus: Vaeltajaohjelman käyttöohje, kouluttajana Satu ”Soppa” Kivelä, HUOM: Omat ruokailuvälineet mukaan!
paikka: Aatehotelli,

Perjantai

9:30 – 12:00 Koulutus: Tervetuloa Partioon, kouluttajana Mari Appelgren,
paikka: Tekijätupa (parakki 47)

15:00-16:30 Seminaari: VBL in a nutshell, alustajina Jari Nieminen ja Sonja Miettinen,
paikka: Aatehotelli

Lauantai

13:00 – 14:30 Seminaari: Haastavasti käyttäytyvät lapset partiossa: Miten rakennan koloillan tukemaan kaikkia yksilöitä. yksiköitä. Alustajana Maria ”Hilla” Ruohola,
paikka: Aatehotelli