Lippukunnat pääsevät fiilistelemään Tempusta jo ennakkoon lippukunnan omalla retkellä jokaiselle ikäkaudelle valmiiksi suunniteltujen aktiviteettien kautta!

Ennakkopaketti on tarkoitettu lippukunnille toteutettavaksi lippukunnan retkellä osana retkiohjelmaa ennen Tempusta toimintakaudella 2017-18. Paketin aktiviteettien tarkoituksena on johdatella lippukunnan jäsenet Tempuksen tunnelmaan, joka jatkuu heinäkuussa 2018 itse leirillä.

Paketti on koko lippukunnalle ikäkaudesta ja ryhmästä riippumatta, esimerkiksi perhepartiolaiset ja sisut voivat toteuttaa pakettia oman johtajan ohjauksessa.

Ohjelman ennakkopaketti lähetetään lähiviikkojen aikana erillisellä sähköpostilla lippukuntien yhteyshenkilöille.

VARAINKERUUSTA

Pohjanmaan Partiolaisten piirihallituksen Pihaus-blogissa läpikäydään vinkkejä miten lippukunta, partioryhmä tai yksi partiolainen voi vielä kerätä varoja leirimaksu- tai yhteiskuljetuskuluihin.

Lisäksi Tempukselle kerätään omaa stipendirahastoa, josta voidaan myöntää leirimaksutukea lapsille, nuorille ja perheille taloudellisin ja sosiaalisin perustein. Tästä löydät lisää tietoa sivujemme osallistumismaksu-osiosta.

Ohjelman ennakkopakettiin

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä!

Jos sinulla on kysyttävää tai olet kiinnostunut piirileiri -projektista, ota rohkeasti yhteyttä!